Puhelinliittymäni suljettiin - Velkavanki

Puhelinliittymäni suljettiin

Puhelinliittymäni suljettiin

Tapahtumat sijoittuvat vuoden 2014 loppupuolelle

Olen viettämässä normaalia lounastaukoa työpäivän lomassa. Hauskana yksityiskohtana kerrottakoon, että vietän lounastaukoani kaupan pihalla autossa. Rahaa ei ole ja täytyy tyytyä pariin n. 50 sentin eineshampurilaiseen.

Olen todella ahtaalla, mutta ylpeys ei vain anna periksi pyytää apua. En voi myöntää häpeän vuoksi muille että mokasin ja nyt ollaan todella kusessa. Tuntuu ahdistavalta katsoa syömisen lomassa, ettei kukaan vain tajua että syön lounastauolla autossa.

Osa tottakai näkee, mutta toivon heidän ajattelevan minun olleen ohikulkumatkalla johonkin toiseen kaupunkiin ja syöväni nopeasti jotain aikataulusyistä autossa. Vittu miten surullista, mutta minkäs teet.

Selailen syömisen lomassa puhelimesta uutisia ja sosiaalista mediaa. Yhtäkkiä selailu katkeaa ja normaalin 4G-yhdistelmän päälle ilmestyy rasti päälle. Ajattelen, että alueella on operaattorilla vain jotain häiriötä. Käynnistän puhelimen uudelleen. Ei auta. Lähden takaisin työpaikalle ja käytän wifiä töissä.

Tiedustelen varovasti muilta, että onko muilla jotain ongelmia operaattorin x kanssa. Muilla toimii moitteettomasti. Havahdun samalla hetkellä tilanteeseen: liittymä on suljettu maksamattomien laskujen vuoksi.

En ole avannut hetkeen perintäyhtiöiltä tulleita kirjeitä ahdistuksen vuoksi. En pysty maksamaan, joten ei ole järkeä avatakaan kirjeitä. En osannut ahdistuksen keskellä priorisoida minulle välttämättömiä asioita, paitsi vuokran ja sähkölaskun tietenkin. Puhelinliittymä on tänä päivänä vähintään yhtä tärkeä. Tyhmä minä.

Onneksi on varasuunnitelma valmiina. Olen joskus avannut matalalla kuukausimaksulla olevan liittymän jota en käytä. Ilmoitan numeroni omistaville, että olen vaihtanut puhelinnumeroa ja vältän kiusallisen tilanteen jossa joutuisin kertomaan että liittymäni on suljettu.

Leave a Reply