Saako työnantaja tiedon ulosmittauksesta?

Tapahtumat sijoittuvat kesään 2014

Haastemiehen vierailuista on kulunut pari viikkoa. Kuluneen väliajan olen tutustunut netin avulla ulosoton toimintatapoihin ja siihen mitä tulee tapahtumaan. Tiedän, että en pysty käräjäoikeuteen vietyä velkaa maksamaan, joten ei auta kuin odotella.

Pari viikkoa on kulunut ja viimein käräjäoikeus on antanut päätöksen. Kirjeessä lukee, että kyseinen summa tullaan ulosmittamaan palkastani. Kirjeessä lukee myös työnantajani nimi.

Seuraava kauhuskenaario odottaa edessä. Tuleeko esimiehelleni tieto, että minun palkastani pitää ulosmitata jotain? Ahdistus kasvaa, kun mietin että voiko se olla peruste irtisanoa minut? Ahdistus on niin suuri, että en uskalla ottaa asiaa puheeksi esimieheni kanssa.

Itseinho nostaa samalla myös päätään. Vihaan tällä hetkellä itseäni. Miten olen onnistunut sotkemaan asiat näin pahasti? Se on kysymys joka on kummitellut jo pitkään päässäni. Odotan pelonsekaisin tuntein seuraavaa palkkapäivää, joka on pian edessä.

Ajatus töihin menemisestä ahdistaa, koska joudun aina esimiehen kohdattuani miettimään että tietääkö hän jotain? Sydän jättää aina lyöntejä välistäni jos hän pyytää keskustelemaan kahden kesken. Asia on aina kuitenkin jotain muuta kuin ulosottoon liittyvää. Onneksi.

Saan viimein palkkalaskelman netpostiin. Ulosotto on vienyt palkasta 450 euroa ja palkkaennakon vähennyksen jälkeen minulle jää käteen 950 euroa. Tajuan samalla sekunnilla, että tällä määrällä ei velkojia lyhennellä. Hyvä, että selviän vuokranmaksun ja laskujen jälkeen edes ongelmitta.

Tulen siihen lopputulokseen, että koska meillä on ulkoinen palkanlaskenta, ei esimiehellä ole osaa eikä arpaa ulosmittaustietoihin. Pieni helpotus kaiken kaaoksen keskellä.

Helpotus on väliaikaista, koska puhelin soi jälleen. Näytöllä lukee ”Haastemies”. Voi vittu, ajattelen. 1176 euroa ja kaksi viikkoa aikaa maksaa välttääkseen ulosmittauksen. 

Nyt viimeistään tiedän, että peli on pelattu.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *